Eero Lehden esittämä Kokoomuksen ryhmäpuheenvuoro 13.4.2010
valtiontalouden kehyksistä
vuosille 2011-2014

Toiveet ovat korkealla siitä, että Suomi olisi siirtynyt talouskasvun aikaan.
Kokoomuksen eduskuntaryhmä on tyytyväinen hallituksen elvytyspanoksiin, jotka ovat merkittävästi helpottaneet taantumasta selviämistä. Kansainvälisen finanssikriisin vaikutuksesta syntynyt reaalitalouden kriisi ja siitä seuranneet työttömyyden nousu ja verotulojen menetys näkyvät kuitenkin julkisessa taloudessa pitkään.

Valtio on ottanut suurimman iskun vastaan velkaantumalla rajusti.
Tässä taloustilanteessa velanotto on ollut mielestäni perusteltua. Päätökset menoleikkausten välttämisestä, palvelutason ylläpitämisestä ja kansalaisten ostovoimaa parantavista veronkevennyksistä ovat luoneet luottamusta ja ennen kaikkea kysyntää kotimarkkinoille. Näin on saatu säilytettyä työpaikkoja a estetty yritysten konkursseja, jolloin uuden kasvun rakentaminen on helpompaa. Käsittelyssä oleva kehyspäätös osoittaa selvästi, että Suomen julkisessa taloudessa on vakava kestävyysvaje. Kestävyysvaje johtuu ennen kaikkea Suomen väestörakenteen ja huoltosuhteen muutoksesta, mutta taantuma on vielä pahentanut lähtöoletuksia ja lisännyt velkaantumisen vauhtia. Mikäli me jatkamme niin sanottua perusuraa pitkin, valtio ja kunnat joutuvat ottamaan joka vuosi runsaasti uutta velkaa, vaikka talous kääntyisikin nyt kasvuun. - Valtiovarainministeriön esittämät laskelmat Suomen talouden kestävyydestä perustuvat muun muassa arvioon, jonka mukaan kansantalous kasvaa jatkossa noin 2 prosenttia vuodessa. Mikäli onnistuisimme pysyttelemään 2 prosentin kasvun yläpuolella, auttaisi se julkisen talouden tasapainottumista. Näköpiirissä oleva kasvu ei kuitenkaan yksin riitä kestävyysvajeen korjaamiseen. Tarvitaan pian suunnitelma siitä, miten julkinen talous saadaan vakautettua ja velkaantuminen pysäytettyä hallittavalle tasolle.

Kokoomuksen eduskuntaryhmä pitää hyvänä sitä, että hallitus aloittaa valtiontalouden vahvistamisen uusilla veroratkaisuilla.
Arvonlisäveron maltillinen, yhden prosenttiyksikön korotus heinäkuussa sekä vuonna 2011 alusta tuleva energiaverojen korotus tuovat valtion kassaan noin 1,5 miljardia euroa. Kohteet on valittu siten, että ne estävät kasvun edellytyksiä mahdollisimman vähän, toisin kuin esimerkiksi tuloverojen kiristäminen olisi tehnyt. Toimet myös jatkavat valtiovarainministeri Kataisen johdolla aloitettua ekologista verouudistusta, jossa verojen korotuspaine siirretään työn verottamisesta ympäristö- ja kulutusveroja kohden.

Valtiontalouden vahvistavia toimenpiteitä ovat myös tuottavuusohjelman jatkaminen sekä mittavat IT-uudistukset. Sähköisillä järjestelmillä pyritään helpottamaan kuntien, valtion ja kansalaisten välistä asiointia ja palveluiden järjestämistä. Kun työvoiman määrä vähenee, palvelut on pystyttävä tuottamaan yhtä laadukkaasti, jopa paremmin, vähemmällä väellä. Tämä onnistuu, jos siirrämme rutiini- ja paperitöitä tietotekniikan avulla hoidettaviksi, jolloin tekijöitä vapautuu varsinaiseen asiakaspalveluun esimerkiksi terveydenhoidossa. Turhaa byrokratiaa tulisi pyrkiä edelleenkin kitkemään ja sitä kautta vähentämään hallinnon taakkaa eri osapuolille.

Tuottavuutta parantavat uudistukset ovat avainasemassa julkisen talouden tasapainottamisessa.
Kuntatalouden kestävyyden kannalta on myös välttämätöntä jatkaa Paras-hanketta, jonka tulokset eivät vielä kaikilta osin ole tyydyttäviä. Eläköitymisen ja palvelurakenteiden kehittämisen myötä valtion ja kuntien toimintoja olisi mahdollisuus järkevästi uudelleen järjestellä, eikä sitä tule nähdä uhkana.

Kokoomuksen eduskuntaryhmä on tyytyväinen myös siihen, että vaikeasta taloustilanteesta huolimatta hallitus toteuttaa merkittävät, sosiaalista oikeudenmukaisuutta parantavat uudistukset vuoden 2011 maaliskuussa. Pienituloisimpien eläkeläisten asemaa kohennetaan ottamalla käyttöön takuueläke, joka nostaa minimikansaneläkettä saavan eläkeläisen tuloja noin sadalla eurolla kuukaudessa. Samalla muutamat keskeiset etuudet sidotaan indeksiin, jolloin niiden tasoa automaattisesti korjataan vuosittain. Kokoomuksen eduskuntaryhmä on erityisen iloinen siitä, että lapsilisät pääsevät vihdoinkin mukaan indeksillä tarkistettavien etuuksien joukkoon.

Arviot taloustilanteesta ja julkisesta taloudesta perustuvat sille olettamukselle, että Suomen talouskasvu jatkuu, tosin hidastuen, mutta kuitenkin keskimäärin 2 prosentin vuosivauhtia.
On huomattava, että tämä oletus on vain oletus eikä itsestäänselvyys, joka tapahtuu ilman poliittista päätöstä ja valinnoista riippumatta. Ikääntymisen ja globalisaation oloissa uuden kasvun luominen vaatii entistä enemmän työtä. Suomessa työikäisten määrä vähenee ja seniorikansalaisten palvelujen tarve vastaavasti kasvaa. Julkisen talouden kestävyysvajeen kuoppa on katettava, jotta Suomi ei joutuisi hallitsemattomaan velkakierteeseen. Samalla on kuitenkin laaja poliittinen yhteisymmärrys siitä, että hyvinvointipalveluja ei tule leikata.

Kokoomuksen eduskuntaryhmä edellyttää, että julkisen talouden ongelmista huolimatta jatkossakin kansalaisille tarjotaan riittävät ja laadukkaat hyvinvointipalvelut kuten koulutus, terveydenhuolto ja ikäihmisten hoiva. Jokainen vastuullinen päättäjä kuitenkin ymmärtää, että hyvinvointia ei voida kestävästi rakentaa velanoton varaan. Yhtälö on haasteellinen ja sen tasapainottaminen onnistuu vain talouskasvun ja työnteon avulla.

Hyvinvoinnin turvaamiseksi poliittisten päätösten lähtökohtana on oltava kasvun stimuloiminen ja kahta prosenttia selvästi korkeamman kasvun tavoittelu. Mitä enemmän saadaan aikaan kestävää kasvua, sitä vähemmän joudutaan turvautumaan vahingollisiin talouden tasapainotuskeinoihin kuten menojen leikkauksiin tai verojen korotuksiin. Kasvutavoitteen asettaminen korkealle kiinnittäisi entistä enemmän huomiota niihin hyvinvoinnin lisäämisen esteisiin, jotka ovat omilla toimillamme rajattavissa pois. Kehyskaudella on huolehdittava siitä, että Suomi on nykyistä houkuttelevampi maa niin kotimaisille kuin ulkomaisillekin investoinneille, jotka luovat työpaikkoja. Valtiovallan toimesta on tehtävä kaikki mahdollinen työpaikkojen säilyttämisen ja synnyttämisen hyväksi siten, että jokaiselle työikäiselle ja -kykyiselle on työtä tarjolla. Työnteon on oltava aina kannattavaa, olipa kyse valinnasta työn vastaanottamisen tai työttömyyden välillä tai valinnasta lisätyön tai vapaa-ajan vieton välillä. Erityistä huolta on kannettava vastavalmistuneiden työllistymisestä sekä nuorisotyöttömyyden torjumisesta, kuten nykyhallitus on tehnytkin.

Koulutuksella on vahvistettava suomalaista osaamista.
Näin luomme huippuosaamista vaativaa ja korkeata katetta luovaa työtä, joka korvaa suorittavien työpaikkojen siirtymisen halvemman työvoiman maihin. Muuttuvassa maailmassa koulutuksen ja työmarkkinoiden yhteensovittaminen on entistä haastavampaa, eikä yksi koulutus useinkaan takaa 40 vuoden työuraa tietyllä alalla. Saattaa olla tarvetta kouluttautua useamminkin. Elinikäistä oppimista on siten edistettävä kaikin keinoin, vähintäänkin asennetasolla. Tässä auttaa myös hallituksen käyntiin
laittama aikuiskoulutusuudistus.

Tärkeä asennekysymys on myös se, miten suhtaudumme suomalaisiin yrityksiin.
Niiden menestymistä mielestämme on kaikin keinoin kannustettava, sillä aktiivinen ja kasvava elinkeinoelämä luo työpaikkoja, verotuloja ja vientituloja, joita suomalainen kansantalous välttämättä tarvitsee selviytyäkseen. Viime lamasta nousua edisti merkittävästi Nokian menestys ja sen ympärille syntynyt tietokoneklusteri. Nyt ei
samanlaista menestysalaa, eikä myöskään riittävän monta pienemmän kasvualan yritystä, ole selvästi nähtävissä. Uutta kasvua olisi saatavissa esimerkiksi seniorikansalaisille suunnattujen palvelujen ja tuotteiden sekä järjestelmien kehittämisellä, joille taatusti on kysyntää myös muiden maiden vastatessa ikääntymisen haasteeseen. Ilmastonmuutoksen torjunnan ja ympäristötietoisuuden edetessä markkinoita syntyy myös uusiutuville, päästöttömille energiaratkaisuille, energiatehokkuuteen sekä biotalouteen, joissa uusiutuvat luonnonvarat syrjäyttävät nykyisiä ympäristöä pilaavia raaka-aineita. On runsaasti mahdollisuuksia.

Edelläkävijyys näillä aloilla vaatii kuitenkin näkemyksellisyyttä ja tutkimuspanostuksia.
Kehyspäätöksessä todetaan, että valtiovallan tuotekehitys- ja innovointirahoitusta on kasvatettu voimakkaasti, mutta kysymys kuuluu, ovatko niistä saatu hyöty ja tulokset vastanneet meidän odotuksiamme. Jatkossa painopistettä on rohkeasti siirrettävä kansainvälistymisen mahdollisuuksia omaaviin tuotteisiin ja palveluihin ja kasvuyrityksiin, jotta luomme globaalissa kilpailussa pärjääviä vientituotteita ja palveluita. Samalla on huolehdittava jo olemassa olevien yritysten toiminta- ja kehittymismahdollisuuksista.

Kasvun stimuloimisen kannalta verotus on yksi voimakkaimmista ohjauskeinoista.
Se on myös vielä valtiovallalla täysin omissa käsissään. Kokoomuksen eduskuntaryhmä toteaa, että lähivuosien veropäätökset on tehtävä siten, että työn tekemisen ja teettämisen sekä yrittämisen verotus voidaan pitää kannustavana.

Suomella on edessään mittavia haasteita hyvinvoinnin ja julkisen talouden tasapainottamisessa. Näistä haasteista selvitään, mikäli edistämme työn tekemistä ja yritysten menestymistä ja osaamme toteuttaa yhteiskunnan rakenteelliset uudistukset hallitusti ja turvallisesti tuottavuutta kasvattaen.

Arvoisa puhemies! Eeron puheenvuoroja täysistunnoissa:

21.11.2009
Olisiko aika jo kypsä valtion ja kunnan hallintojen yhdistämiselle?

Ainakin 30-40 vuoden ajan Suomen kuntakentässä on pohdittu kuntien yhdistämistä tai niiden palvelurakenteiden yhdistämistä siten, että kuntasektori toimisi tehokkaammin. Kysymys on ollut koko ajan muutoksen johtamisesta, ja Paras-hankettakin on nyt laskelmieni mukaan tehty viisi täyttä vuotta ja kuudes on alkamassa. Jos ajatellaan yksityistä sektoria, niin tällaista prosessia ei olisi mahdollista käydä näin hitaalla tempolla. Organisaatiot olisivat sellaisessa epävarmuuden tilassa, jossa paras aines hakeutuisi muihin tehtäviin. Onneksi julkisella sektorilla tällaista ilmiötä ei juurikaan esiinny. Asia on tavattoman tärkeä, kun kysymyksessä on kuitenkin koko Suomen kilpailukyvyn tehostaminen ja sen kilpailukyvyn ylläpitäminen siten, että elintasoa voitaisiin ylläpitää. En voi myöskään ymmärtää sitä, että kuntien välisiä tietoja niiden tuottavuudesta paremminkin salaillaan, kun itse asiassa ne olisivat aivan keskeisiä lähtötietoja eri kuntien äideille ja isille, kuinka heidän oma kuntansa tuottavuuden ja usein myös asiakastyytyväisyyden osalta selviytyy.

Paras-hankkeen alkutieto on professori Loikkasen ja Susiluodon 350:tä kuntaa koskeva selvitys, jossa kaikki yli 2 000 asukasta olevat kunnat ovat mukana. Siitä kiistatta havaitaan, että saman tyyppisillä kunnilla on tuottavuudessa yli 10 prosentin eroja, vaikka lasketaan kaikki keskeiset kuntapalvelun toimialat yhteensä. Eri funktioissa erojen täytyy olla tietysti vieläkin suurempia. Kun olen näitä vuosikymmenten ajan seurannut, jotkut kunnat esiintyvät jatkuvasti poikkeuksellisen hyvinä, mainittakoon tässä esimerkkinä vaikkapa Raisio.

Julkisuudessa esiintyy sellainen yleinen käsitys, että mittakaavaetu olisi merkittävä. Yksikään 100 000 asukkaan kunta Tamperetta lukuunottamatta ei ole 100 parhaan kunnan joukossa. Espoo ja Helsinki sijaitsevat lähes 300:n joukossa, siis huonoimmassa päässä. Helsingissä, jossa maan kaikki parhaat edellytykset ovat käytettävissä, tuottavuus on tavattoman huono. Mutta myöskään julkinen sana ei riepota kuntia samalla lailla kuin pientäkin pörssiyhtiötä. Toimittajat eivät ole kiinnostuneita kuntatehokkuudesta, jolloin myös kuntalaisten käsitys siitä, miten kuntaa hoidetaan, jää kovin pinnalliseksi, usein vain omakohtaisen palvelun kokemisen tasolle. Sisäasiainministeriö, ehkä valtiovarainministeriö ja joku muukin, on lyönyt laimin tämän viestittämisen. Siitä seuraisi paljon hyvää, jos tiedettäisiin, missä asemassa kukin meistä on.

Kun tähän Paras-hankkeeseen lähdettiin, lähtökohtana oli se, että 20 000 ihmisen perusjoukko on välttämätön yleisten palvelujen kannalta ja 50 000 ihmisen joukko tiettyihin palveluihin, esimerkiksi ammatilliseen koulutukseen, jotta järkevä toimintatapa olisi mahdollista. On selvää, että Suomessa ei tätä tavoitetasoa ole mahdollista kaikkialla saavuttaa. Pienten kuntien joukossa näyttää olevan myös varsin hyviä suorittajia. Ne pystyvät tuottamaan kilpailukykyisillä hinnoilla asiakkaita tyydyttäviä palveluja. Tuo stereotyyppinen ratkaisu ei silloin näytä olevan itsestäänselvästi oikea.

Pahinta tämän hankkeen käynnistämisessä oli kuitenkin se, että jos kaksi kuntaa liittyy toisiinsa, niin viiden vuoden suojalauseke koko henkilöstölle molemmille kunnille on taattu. Itse asiassa tämä vie pohjan kaikelta siltä rationoinnilta, mikä yleensä ottaen kahden yhdistymisessä on tarjolla. Tämä on parempi työehto kuin millään muulla toimialalla Suomessa. Finnairin lentäjätkin kadehtisivat tällä hetkellä tämäntapaista irtisanomissuojaa.

Kun samaan aikaan julkinen sektori valmistelee aluehallinnon uudistusta, on pakko pohtia myös sellaista vaihtoehtoa, että Suomessa sittenkin olisi yhteinen paikallishallinto, joka kattaisi sekä kunnallisen että valtiollisen hallinnon. Se vapauttaisi työvoimaa yksityiselle sektorille.

Arvoisa puhemies! Eeron puheenvuoroja täysistunnoissa:

9.3.2010
Eduskuntavaalilain uudistuksen tarve olematon

Kun en ole juristi, niin on ollut ehkä helppo ihailla sitä taitavuutta, jota Suomen perustuslain laatijat ovat aikanaan osoittaneet. Kansanedustajien valintaperuste, jossa tietyn, sanoisinko, lievästi suuria puolueita suosivan järjestelmän perusteella paikallisesti ja alueellisesti turvataan koko maan näkyminen kansanedustajien työssä ja voimissa, on oivallinen osoitus siitä, miten pitkälle lainsäätäjä on pystynyt pohtimaan. Myös se, ettei ole äänikynnystä, on parempi kuin jos on äänikynnys.

Erilaisia ennalta arvaamattomia tilanteita varmaan syntyy, mutta voisin kuvitella erääksi kehitysuraksi sen, että jokaisen puolueen kylkeen alkaa muodostua esimerkiksi eläkeläisten etuja voimakkaasti ajavia ja niiden asioihin keskittyviä puolueita. Jos viidellä puolueella yhteensä olisi tällainen ja jokainen saisi 2 prosenttia äänistä, silti nämä jäisivät ehdotuksen mukaan tästä eduskunnasta syrjään. Itse asiassa sillä, että vaaliliitto alueellisesti on mahdollista tehdä, sen ei tarvitse olla koko maan kattava, on haluttu turvata se, että tietyissä tilanteissa ne, joilla yksin puolueena ei olisi mahdollisuutta, voisivat sopia siitä, että yhdessä he pääsevät paremmin edustamaan paikallista väestöä edustajatyön kautta.

Minusta tässä laissa ei ole sellaisia epäkohtia, jotka olisivat niin olennaisia, että tätä pitäisi repiä auki. Ainoastaan ehkä maakunnissa, joissa on hyvin voimakkaita yksittäisiä kuntia suhteessa moniin pieniin hajalla oleviin ja ehkä vielä kaksikielisiin alueisiin, joista esimerkkinä usein mainitaan Uusimaa, jossa Helsinki muodostaa, kuten hyvin tiedetään, oman vaalipiirin, mutta Espoo ja Vantaa kuuluvat samaan vaalipiiriin kuin hyvin pienet kunnat, voisi kuvitella, että isoissa kunnissa olevien ehdokkaiden etulyöntiasema on tuntuva. Pienillä kunnilla tässä mielessä ei ole omaa samanlaista kunnallisvaaliäänipohjaa kuin isojen kuntien esimerkiksi valtuustoissa pitkään työskennelleillä.
Kaiken kaikkiaan tämän uudistuksen tarpeellisuus on vähintäänkin mielestäni kyseenalainen.