Etusivu  Ajankohtaista  Eeron blogi  Teesit  Esittely  Anna palautetta  Hyvinvoiva yhteiskunta

"Tuottavuuden olennainen tekijä on aika, älä haaskaa sitä."




Harakka-ystävämme tulivat taas
Eräs ensimmäisen eduskuntakesäni hauskoista asioista oli seurata harakkapariskunnan pesimistä työhuoneeni ikkunan ulkopuolella, eduskuntatalon A-siiven sisäpihalla. Nyt harakat tulivat pesänrakennukseen jo maaliskuun ensimmäisellä viikolla.

Harakkahan pesii huhti–kesäkuussa. Tämä pesä on 4 - 5 m:n korkeudessa kansanedustajien ja heidän avustajiensa ikkunoiden takana. Mielenkiintoista on se, että emojen yhdessä tukevalle alustalle rakentama suuri pallomaisesti katettu pesä on koottu pikkuoksista ja vuorattu savella sekä juurikuiduilla. Pesän kulkuaukko on sivulla, melkein kuin oravanpesässä. Samaa pesää harakat näkyvät korjaavan vuosi toisensa perästä - ja ihan taitavasti.
 
Olen lukenut, että muninta alkaa täällä Etelä-Suomessa huhtikuun puolivälin paikkeilla. Munia on yleensä 5–8, joita naaras hautoo lähes 3 viikkoa. Poikaset kuoriutuvat hieman eri aikoihin muutaman päivän kuluessa. Molemmat emot ruokkivat poikasia. Ne lähtevät pesästä lentokykyisinä 3–4-viikkoisina.

Viime vuonna emme nähneet poikasten lähtöä, mitenhän tänä vuonna käy?