Talousvaliokunnassa kuultujen asiatuntijoiden perusteella jäin pohtimaan, minkälainen tilanne syntyy, jos nyt ei käynnistetä mielestäni tarvittavia ydinvoimaloiden rakentamisia. On esitetty nimenomaan vastaväite, ettei niitä tarvita sen takia, että ennusteissa voidaan erilaisten olettamusten varassa kuvata tilanne, jossa on todella tarpeetonta luoda lisäkapasiteettia ydinenergialle.

Jos kymmenen vuoden kuluttua kuitenkin havaitaan toisin, ja on jätetty tekemättä päätös käynnistää ydinvoimalan rakentaminen - joka kestää kymmenen vuotta - ajaudutaan kehitysloukkuun, jossa nopeasti joudutaan sopeuttamaan yhteiskunnan energiankulutus siihen, ettei ole käytettävissä omaa energiantuotantoa. Jos tuontienergiaa silloin olisi saatavilla, oletan, että tilanne markkinoilla on sen verran kiristynyt, että hinta on korkeampi, kun tarvetta olisi varmaan muuallakin.

Jos käykin toisin päin - eli kymmenen vuoden kuluttua, kun energiakapasiteetti on valmis - havaitaan, ettei todellakaan tarvita mahdollista lisäenergiaa, ydinvoimala voidaan laitoksena jättää käynnistämättä yhdeksi tai useammaksi vuodeksi. Investointina se ei mene siitä pilalle. Uusi ajankohta, jolloin se käynnistetään, riippuu sitten markkinatilanteesta.

Jokin aika sitten pääministerin tehtävistä luopunut Matti Vanhanen oli parikymmentä vuotta sitten jyrkästi sitä mieltä, että ydinenergiaa ei tähän maahan tarvita. Hän on käsitykseni mukaan muuttanut kantaansa. Jos hallituksen nykyinen ohjelma säilyisi - mitä en usko - jatkossa samankaltaisena viennin suhteen, siis ettei Suomi tuottaisi pysyvästi vientiin ydinenergiaa, epäilen, että tämäkin asia aikanaan tulee vielä moneen kertaan pohdittavaksi.

En henkilökohtaisesti tiedä juuri parempaa tuotetta kuin tuottaa energiaa vientiin. Se ei ole riippuvainen ahtaajien lakosta, on aika helposti hallittavissa, ja todennäköisesti sillä on pysyvää kysyntääkin. Suomella on tässä asiassa myös osaamista, joka on kansainvälisesti kilpailukykyistä. Jokainen uusi ydinvoimala maailmassa tehdään one-off, eli siinä otetaan huomioon kaikki se kokemus, mitä aikaisemmista ydinvoimaloista on saatu. Näin ollen ei näitä sarjoissa varmaankaan tehdä.

Sen sijaan pitää paikkansa se, kun eduskunnassa keskusteltiin tuulivoimaloista, että tuotantokustannukset tuulivoimaloiden osalta tulevat alenemaan määrän kasvaessa. Kun olen käyttänyt tuulta yli 40 vuoden ajan purjehtiessani kesälomilla, olen todennut, että tuulella on sellainen kiusallinen taipumus, että se päättää aika lailla itsenäisesti, milloin tuulee ja milloin tuuli tyyntyy. Jos rakennetaan tuulivoimala, niin itse asiassa yhteiskunta joutuu siinä tilanteessa, kun tuulta ei ole, pohtimaan, miten se tuulen tuottama energia korvataan, joka aiemmin oli käytettävissä. Vanha tapa oli, että jäädään odottamaan tuulta. Purjelaivat odottivat suojasatamissa, kun oli liian kovaa tai tyyntä, mutta myös tuulimyllyt, joilla jauhettiin viljaa, jäivät odottamaan, kunnes tuuli.

Näin ollen käytännössä joudutaan rakentamaan tuulivoimalakapasiteettia vastaava, korvaava energiakapasiteetti siltä varalta, ettei tuule. Tämähän käy selvästi ilmi purjeveneessäkin, jossa on oltava varamoottori, jos halutaan jatkaa matkaa. Liian kovalla tuulella vaihtoehtona on, että jäädään odottamaan tyynempää säätä. Se on itse asiassa aika hyvä esimerkki siitä, kuinka hankala tuulivoima on hallittavaksi. Tuulella toki voidaan tehdä energiaa, suoraan sähköäkin, tai voidaan nostaa vettä, mutta hankala instrumentti se on tällaiseen tarkoitukseen.

On ilmiselvää, että Suomen kokonaismarkkinat maailman energiantuotannossa ovat niin pienet, että tuulivoimalan tai muiden energiamuotojen jatkokehittely ei jää kiinni Suomen päätöksistä. Maailmanmarkkinat tulevat johtamaan siihen, että kaikkia energiamuotoja kehitetään intensiivisesti, mutta tuulivoimalassa on aina se huono puoli tästä ikuisuuteen, että tuuli päättää itsenäisesti, milloin tuulee, milloin ei.