|
|
Yhdistyksen toiminnan tarkoitus on sääntöjen 2. pykälän mukaan:
Edesauttaa ja kehittää Suomessa sellaista yhteiskuntamallia, joka helpottaa ja varmistaa nuorten työnsaantia, tukee mielekästä työntekoa oikeudenmukaisella tavalla, edistää kaikkinaista yhteiskunnallista tasa-arvoa sekä luo kannustavia edellytyksiä kansalaisten itsensä kouluttamiselle, kehittämiselle ja yrittämiselle.
Yhdistys on perustettu vuonna 2006. Hyvinvoiva yhteiskunta ry
Y-tunnus 2085279-6 Lemuntie 9, 00510 Helsinki
Puheenjohtaja Tauno Jalonen Varapuheenjohtaja Hannu Sinerma Sihteeri Merja Torkkel
|
Hyvinvoiva yhteiskunta ry:n toimintakatsaus vuodelta 2009
TAUSTAA Kulunut toimintakausi, joka on vuosikokousten välinen aika oli yhdistyksen kolmas toimintavuosi. Kausi oli työntäyteinen ja tulevaisuudelle pohjaa luova, siksi hallitus keskittyi erikoisesti ohjelmaan ja jäsenhankintaan.
TAVOITTEET 1) Toimia kansanedustaja Eero Lehden kannatusyhdistyksenä ja pitää Eero ja hänen ajamansa asiat esillä, äänestäjien tiedossa. 2) Kehittää hallituksesta ja jäsenistöstä yhteenkuuluva ryhmittymä, jonka tehtävänä on luoda henkisesti ja taloudellisesti vahva yhdistys.
HALLITUS Toimintavuoden hallitus muodostui seuraavista henkilöistä ; Puheenjohtaja Soile Aunola Kerava ( 15.12.2009 asti) Varapuheenjohtaja Hannu Sinerma Espoo ( pj loppukausi ) Sihteeri Merja Torkkel Kerava Taloudenhoitaja Merja Juutilainen Kerava Varajäsen Marjatta Ojala Tuusula
Tiedotus Hannu Nuutinen Kerava (hallituksen ulkopuolinen) Jäsenrekisteri Juhani Vakkuri Tuusula (hallituksen ulkopuolinen) KOKOUKSET Hallitus on pitänyt sääntömääräisen vuosikokouksen ja 4 hallituksen kokousta sekä pienempiä järjestelypalavereja toiminnan edistämiseksi. Hallituksen kokoukset keskittyivät Hy:n toiminnan sisältöön, tarkoitukseen ja toiminnan laatuun sekä tuleviin eduskuntavaaleihin. JÄSENET Puheenjohtajan kirje lähetettiin jäsenistölle, tukiverkostolle ja Keravan kokoomuksen jäsenille. Yhdistyksellä on noin 200 tukiryhmäläistä, jäsenmaksun maksaneita jäseniä n. 20 henkeä. Jäsenkeräys jatkuu. Yhdistyksen jäsenmaksu on 10 € / henkilö ja sillä saa ajankohtaista tietoa päivänpolitiikasta niin paikallisesti kuin valtakunnan tasolta.
TOIMINTA Yksi tärkeimmistä tapahtumista oli Eero Lehden yrittäjäraportin julkistustilaisuus pikkuparlamentissa 30.03.2009. Hiittisten retkelle 23.8 osallistui n. 20 henkeä, juhlimme samalla Eeron 65. syntymäpäivää, tutustuimme Hiittisten upeaan luontoon ja entisaikaiseen viikinkien asuinpaikkaan. Yhdistys teki aktiivisesti työtä Keravan kokoomuksen ja puheenjohtaja Kauko Passin kanssa tulevasta eduskuntavaaliasetelmasta. Tuusulan Krapin kesäteatteri oli kesäretken kohteena, hyvä juttu. Osallistuttiin 12 -13.9.09 Keravan sirkusmarkkinoille yhdessä Keravan kokoomuksen kanssa. Kansanedustaja Eero Lehti oli mukana kansanedustajien debatissa tavaten teltalla keravalaisia ja uusmaalaisia äänestäjiä.
Lokakuussa kokoomuslaiset vaikuttajat kävivät Eeron ja Ulpun vieraina Ireneuddissa, jossa Eero ilmoitti lähtevänsä mukaan vuoden 2011 eduskuntavaaliehdokkaaksi. Yhdistyksen vaalikampanjaa alettiin suunnitella saman tien. Joulukuussa Keravan kokoomus täytti 90 vuotta, juhlapuheen piti Eero Lehti. Kannatusyhdistyksen aktiivit nauttivat Eeron tarjoaman joululounaan eduskunnassa 10.12 todeten Eeron olleen aktiivinen eduskuntatyössään. Äänestäjätapaamisia oli 12.12 Keravalla Kokoomuksen teltalla ja Cafe De La Fontanan 15.12 jouluglökillä, jonne oli kutsuttu n. 400 henkeä. Paikalla oli runsaasti kävijöitä ja keskustelijoita Tammikuussa 2010 hallituksen kokouksessa todettiin puheenjohtajamuutos ja sovittiin toimintalinjat.
12.03.2010 oli Eeron tilannepoliittinen katsaus Keski- Uusimaan auditoriossa, minkä jälkeen kuultiin sotahistorioitsija FM Juhani Vakkurin esitys talvisodasta, myös miten Neuvostoliittolaiset sen kokivat.
Hyvinvoiva yhteiskunta ry:n tavoitteen mukaisesti
yhdistyksen toiminnan keihäänkärkenä on toiminut kansanedustaja Eero Lehti. Hän on vuoden 2009 aikana toiminut eri ajatusten esiintuojana ja vaikuttanut moniin asioihin sekä yksityisen ihmisen että kunnallisen ja valtiollisen hallinnonaloilla. Huolimatta ensimmäisestä vaalikaudestaan kansanedustajana Eero Lehti on saavuttanut poikkeuksellisen merkittävän aseman niin puolueensa Kokoomuksen kuin koko eduskunnan arvostamana talousasioiden asiantuntijana. Seuraavassa muutamia poimintoja Eero Lehden menneen vuoden toimista eduskunnassa.
Yrittäjyyden saralla
on kiinnitetty huomiota pientyönantajien sosiaaliturvamaksun pienentämiseen, verotuksessa riskin palkitseminen on otettava huomioon ja kasvuyritysten lisäämiseksi on löydettävä verotus- ym. toimia. Lisäksi yrittäjyyteen liittyen Eero Lehti vei päättäväisesti eteenpäin mahdollisuuden pitää ammattimainen kuorma-autokortti vielä 70:n ikävuoden täyttämisen jälkeen, mikä on tärkeää kuljetusalan liikkeenharjoittajille. Pohjois-Suomen työllisyyden, mm. turismin kannalta on tärkeää, että villilohikannan pääsy turvattiin pohjoisen lohijokiin.
Vähittäiskaupan aukioloajoista
keskusteltaessa Eero Lehti sai talousvaliokunnassa aikaan muutoksen erikoisliikkeiden pakolliseen aukioloon kauppakeskuksissa kaikkina viikonpäivinä. Lakiin tullut muutos takaa yhden vapaapäivän yrittäjille viikossa
Työllisyyden lisäämiseksi
Eero Lehti on esittänyt energian säästöön perustuvien innovaatioiden tukemista (pitkäaikainen megatrendi) ja ilmastonmuutoksen suomia mahdollisuuksia kehitettäessä alan suomalaista erikoisosaamista. Niinikään valtioneuvoston maaseutupoliittiseen selontekoon liittyen Eero Lehti on esittänyt erilaisten elinkeinojen suosimista eli teollistamiskasvuyritystoimintaa aluekehityksen instrumenttina.
Julkisen sektorin tuottavuuden vertailussa
suuret kunnat pärjäsivät huonosti. Niinpä Eero Lehden esittämä keskeinen menestystekijä on, että riittävällä joukolla on yhteinen tavoite ja siihen liittyvä oikea arvopohja.
Kun Paras-hanketta
käynnistettiin, oli jo nähtävissä varsin laajan ja kattavan selvityksen perusteella, että kuntien toimintatavoissa on merkittäviä taloudellisia eroavuuksia. Yli 10 prosentin kustannuserot eri toiminnoissa ovat paremminkin yleisiä kuin poikkeuksellisia. Se viittaa siihen, että vaikka normisto on sama, kunnille jäänyt harkintavalta on johtanut kovin erilaisiin tapoihin tuottaa palvelujaan ja myös kovin erilaisiin kustannuksiin. Eero Lehti on - myös Keravan kaupunginhallituksen puheenjohtajana - esittänyt, että hallinnon kokonaiskustannusten osuuden pienentäminen kaavoituksessa alentaisi myös asuntojen hintoja. Lisäksi ajatus kunnan ja valtiollisen aluehallinnon yhdistämisestä yhdeksi aluehallinnoksi on tuotu esille. Todettakoon, että kaikki muutkin Euroopan unionin jäsenvaltiot kehittävät sisämarkkinapaineessa omaa aluehallintojärjestelmäänsä kiivaasti. Eero Lehden mukaan se on niitä harvoja osa-alueita, joissa kansallisesti voidaan tehdä vielä varsin vapaasti päätöksiä.
Vuoden 2009 alkupäivinä
kansanedustaja Eero Lehti totesi pelkäävänsä, että vuoden kuluessa joudutaan tekemään vielä monia muutoksia valtion talousarvioon. Ensimmäisen, vuoden 2009 valtion lisätalousarvion antamisen yhteydessä on Eero Lehden toimin vahvistettu hallituksen halua tukea yritystoiminnan investointeja kaksinkertaistamalla rakennuksiin ja tuotannollisiin investointeihin tarvittavien laitteiden ja koneiden poisto-oikeuksia. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että yksityisellä sektorilla ne yritykset, jotka uskovat kilpailukykyynsä, voivat ottaa etupainoisesti investoinnit käyttöön.
Verotuksessa
pääomavero-osuutta on ollut pakko maksaa, vaikka se on ollut korkeampi kuin ansiotulovero. Tämä on koskenut erityisesti pieniä elinkeinonharjoittajia, jossain määrin myös maatalousyrittäjiä, nyt tämä pakonomainen, korotettu vero-osuus saatiin harkinnanvaraiseksi. Toisena verotukseen liittyvänä asiana Eero Lehti oli tukemassa hallituksen esitystä työpanokseen perustuvan osingon verotuksesta, jolloin Hetemäen komitean mukaan tämä palkkatulon muokkaaminen laillisesti osinkotuloksi saadaan tehdyllä lakiehdotuksella loppumaan.
Lisäksi Eero Lehti on ollut vaikuttamassa myös mm. seuraavissa tapauksissa:
- Erityisesti Keski-Uusimaan asiana on ollut Eero Lehden jo vuonna 2007 ehdottaman lentorata-idean eteenpäin kehittäminen. Tuo ajatus on jatkanut valmistumistaan ja toteutunee lähivuosina. - Eero Lehti on vaatinut Kelan korvaustoimintaan liittyvän roolin vahvistamista, jolla tehostettaisiin tiettyjen hoitosuositusten ja lääkitysten käyttöä. - Vaalirahoitukseen liittyneessä YLEn lähdesuojaväite-asiassa Eero Lehti ilmoitti, että se loukkasi yksityisyyden suojaa ja jopa oikeudenmukaisuutta. - Laman vaikuttaeessa toimintoihin Eero Lehti esitti myös, että työeläkelaitosten vakavaraisuussääntöjä muutettaisiin nopeasti suojaamaan entistä enemmän suomalaista omistusta siten, että työeläkeyhtiöt voisivat ottaa suuremman osakepainon ja ostaa kotimaisia yhtiöitä tai ainakin niiden määräysvallasta merkittävän osan.
Voidaan todeta Eero Lehden olleen esillä erittäin hyvin ja se sanoma, jonka Eero on lausunut, on ollut vahvaa ja todellisuuteen perustuvaa - kaiken takana tietämys taloudesta ja kokemus yhteiskunnallisista arvoista. Hyvinvoiva yhteiskunta ry:n toiminta on saanut täten toivotun tuloksen.
Hyvinvoiva yhteiskunta ry :n hallitus kiittää kaikkia toimijoita arvokkaasta yhdistyksen ja Eero Lehden edustajatyön hyväksi tehdystä työstä.
Hyvinvoiva yhteiskunta ry Hallitus
|
|
|
Hyvinvoiva yhteiskunta ry tukee Eero Lehden työtä kansanedustajana
|
|
|
|